An-Naml

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

[27:1]

Taa, Siin (laupias, kuuleva Jumala). Nämä ovat Koraanin ja selvän kirjan säkeistöjä,

[27:2]

johdatus ja ilosanoma uskovaisille,

[27:3]

niille, jotka suorittavat rukouksensa, antavat säädetyt almut ja ovat varmoja tulevasta elämästä.

[27:4]

Jotka eivät usko tulevaan elämään, niiden teot Me olemme tosin tehnyt otollisiksi heidän omissa silmissään, ja sokeina he kulkevat eteenpäin.

[27:5]

He ovat niitä, jotka saavat pahan palkan ja joutuvat tulevassa elämässä suurimpaan häviöön.

[27:6]

Totisesti, sinun tehtäväsi on ottaa vastaan Koraani viisauden ja tiedon Jumalalta.

[27:7]

Mooses sanoi perheelleen: »Ihan varmasti näen tulen palavan. Hankin teille siitä tiedon tai sitten tuon palavan kekäleen, jotta voisitte itseänne lämmitellä.»

[27:8]

Kun hän sitten lähestyi sitä, kuului ääni, joka sanoi: »Siunattu on Hän, joka on tulessa ja sen ympärillä. Kunnia olkoon Jumalalle, kaikkien maailmojen Herralle.

[27:9]

Oi Mooses! Totisesti, Minä olen Jumala, kaikkivaltias, kaikkiviisas.

[27:10]

Heitä sauvasi maahan!» Kun hän sitten näki sen kiemurtelevan kuin käärmeen, niin hän kääntyi pakoon eikä katsonut taakseen. »Oi Mooses! älä pelkää, totisesti, Minun läsnäollessani lähettiläät eivät tunne pelkoa.

[27:11]

Ei sekään, joka on tehnyt väärin, mutta sitten tekee pahan sijasta hyvää, sillä olenhan Minä totisesti anteeksiantavainen, armollinen.

[27:12]

Pistä kätesi poveesi, ja se muuttuu valkeaksi, ilman taudin tartuntaa, ja tämä on alku yhdeksästä, faraolle ja hänen kansalleen tarkoitetusta tunnusteosta. Totisesti, he ovat jumalaton kansa.»

[27:13]

Kun Meidän tunnusmerkkimme täydessä selkeydessään tulivat heidän nähtäväkseen, he sanoivat: »Tämä on pelkkää noituutta.»

[27:14]

Ja he kielsivät ne jumalattomuudessaan ja ylpeydessään, vaikka sydämessänsä olivat niistä varmoja. Ja katso, millaisen lopun pahuuden harjoittajat saivat.

[27:15]

Totisesti, Me annoimme Daavidille ja Salomolle ymmärrystä, ja he sanoivat: »Kaikki ylistys kuuluu Jumalalle, joka on korottanut meidät yli useimpain uskollisten palvelijainsa.»

[27:16]

Ja Salomosta tuli Daavidin seuraaja, ja hän sanoi: »Oi ihmiset, meille on opetettu lintujen kieltä ja meille on annettu kaikki, mitä tarvitsemme. Totisesti, tämä on suuri armo.»

[27:17]

Ja hänen sotajoukkonsa, jotka käsittivät raakalaisia sekä sivistyneitä, myöskin lentäväin parvia , koottiin Salomon eteen katselmusta varten,

[27:18]

kunnes joukot saapuivat Namlin eli Muurahaisten laaksoon, jolloin eräs niistä sanoi: »Oi Namlin heimo! Menkää asuntoihinne, etteivät Salomo ja hänen sotajoukkonsa teitä tietämättömyydessään murskaksi tallaisi.»

[27:19]

Silloin Salomo hymyili tälle puheelle ja lausui: »Herra, suo minun kiittää Sinua minulle ja vanhemmilleni antamastasi siunauksesta, ja suo, että voisin tehdä hyvää, mikä Sinua miellyttää, ja anna minun Sinun armosi ansiosta astua hyvien palvelijoittesi pariin.»

[27:20]

Ja hän tarkasteli lentävien parvia ja sanoi: »Mitä tämä merkitsee, en näe Hudhudia; onko hän poissaolevien joukossa?

[27:21]

Totisesti, annan hänelle ankaran rangaistuksen taikka tapan hänet, ellei hän ilmoita minulle pätevää syytä.

[27:22]

Mutta ei kestänyt kauankaan, kun Hudhud saapui ja sanoi: »Olen keksinyt sellaista, mitä sinä et ole huomannut, ja tuon sinulle luotettavia uutisia Saabasta.

[27:23]

Näin totisesti naisen hallitsevan heitä, ja hän oli saanut kaikkea yltäkyllin ja hänellä oli mahtava valtaistuin.

[27:24]

Havaitsin hänen ja hänen kansansa kunnioittavan aurinkoa Jumalan sijasta, ja saatana on tehnyt heidän tekonsa otollisiksi heidän omissa silmissään ja eksyttänyt heidät tieltä, niin että he ovat ilman johdatusta;

[27:25]

eivätkä palvele Jumalaa, joka paljastaa kaiken salatun sekä taivaassa että maan päällä, ja joka tietää, mitä te salaatte ja mitä julki tuotte.

[27:26]

Jumala on olemassa, ei ole muuta jumalaa kuin Hän, suuren voiman Herra.»

[27:27]

Salomo vastasi: »Saamme pian nähdä, oletko puhunut totta, vai oletko valehtelija.

[27:28]

Ota tämä kirjeeni ja vie se heille; mene sitten syrjään ja odota, mitä he vastaavat.»

[27:29]

Ja Saaban kuningatar lausui: »Oi päämiehet! Totisesti, minulle on lähetetty kunnianarvoinen kirje.

[27:30]

Se on Salomolta, ja hän kirjoittaa: 'Aloitan Jumalan, laupiaan Armahtajan nimeen!'

[27:31]

(ja edelleen siinä on): 'älkää ylvästelkö minua vastaan, vaan alistukaa valtaani.'»

[27:32]

Kuningatar lausui: »Päälliköt, neuvokaa minua tässä asiassa. En ratkaise ainoatakaan asiaa, ellette te ole läsnä.»

[27:33]

He vastasivat: »Meillä on suuri mahti ja taistelukyky, mutta käskeminen kuuluu sinulle. Mieti siis, mitä aiot käskeä.»

[27:34]

Hän sanoi: »Totisesti, kun kuninkaat ryntäävät johonkin kaupunkiin, niin he hävittävät sen raunioiksi ja alentavat sen ylhäisimmät asukkaat. Näin juuri he tekevät.

[27:35]

Totisesti aion lähettää heille lahjan ja odotan sitten sanansaattajien tuomaa vastausta.»

[27:36]

Kun lahja tuotiin Salomolle, hän lausui: »Lahjoitatteko minulle rikkautta? Mutta se, mitä Jumala on minulle suonut, on enemmän kuin teidän lahjanne. Niin, olette kai itse ihastuneita lahjastanne.

[27:37]

Viekää se heille takaisin. Viemme heitä vastaan sotajoukkomme, jota he eivät voi vastustaa, ja karkoitamme heidät masennettuina ja häväistyinä.»

[27:38]

Hän puhui edelleen: »Päällikköni! Kuka teistä voi tuoda minulle hänen valtaistuimensa, ennenkuin he alistuvat valtaani?

[27:39]

Eräs väkevä dzinni sanoi: »Tuon sen sinulle ennen kuin nouset paikaltasi; totisesti, minä olen väkevä ja luotettava tähän tehtävään.»

[27:40]

Eräs toinen, joka tunsi (pyhää) Kirjaa, lausui: »Tuon sen sinulle ennen kuin ehdit silmääsi räpäyttää.» Ja kun Salomo näki valtaistuimen edessään, hän lausui: »Tämä tapahtuu Herran armosta; Hän koettelee minua, osaanko olla kiitollinen vai olenko kiittämätön. Ken kiittää, hän tekee sen omaksi parhaakseen, ja jos joku on kiittämätön, niin Herrani on joka tapauksessa suopea, armollinen.»

[27:41]

Hän puhui edelleen: »Muuttakaa hänen valtaistuimensa ulkonäkö hänelle oudoksi, niin saamme nähdä, onko hän oikealla tiellä vai ilman johdatusta.»

[27:42]

Kun kuningatar saapui, niin hänelle sanottiin: »Oliko valtaistuimesi tällainen?» Hän vastasi: »Näyttää siltä, kuin se olisi sama. Meille on annettu totista tietoa jo tätä ennen ja me olemme Jumalalle alamaisia.»

[27:43]

Mutta se, mitä hän palveli Jumalan sijasta, vei häntä harhaan. Totisesti, hän kuului epäuskoiseen kansaan.

[27:44]

Hänelle sanottiin: »Käy sisälle palatsiin!» Kun hän sen näki, hän luuli sen vesialtaaksi ja riisui sen vuoksi jalastaan. Salomo lausui: »Se on vain palatsi, jonka lattia on tehty lasista.» Kuningatar lausui: »Oi Herra, totisesti, olen tehnyt väärin itseäni kohtaan, mutta Salomon kanssa tahdon totella Jumalaa, kaikkien maailmojen Herraa.»

[27:45]

Totisesti, Me lähetimme Tamuudin heimon luokse heidän veljensä Saalihin, joka lausui: »Palvelkaa Jumalaa!» Mutta katso! He jakautuivat kahdeksi riiteleväksi puolueeksi.

[27:46]

Hän sanoi: »Kansalaiseni, miksi haluatte edistää pahaa enemmän kuin hyvää, miksi ette ano Jumalan anteeksiantoa, jotta teille osoitettaisiin armo?»

[27:47]

He vastasivat: »Me pidämme sinua ja seuralaisiasi enteenä meitä kohtaavasta onnettomuudesta.» Hän sanoi: »Teidän kohtalonne on Jumalan huomassa. Mutta te olette kansa, joka on vitsauksen kokeva.»

[27:48]

Ja kaupungissa oli yhdeksän miehen joukkio, joka ympäri maata teki pahaa, eikä lainkaan hyvää.

[27:49]

He sanoivat: »Vannokaamme keskenämme Jumalan nimeen, että me varmasti yöllä käymme hänen ja hänen perheensä kimppuun ja sanomme sitten hänen kostonsa perijälle: 'Emme ole nähneet hänen perheensä surmaamista, puhumme täyttä totta'.»

[27:50]

Ja niin he punoivat juonensa, mutta Me teimme oman suunnitelmamme, josta he eivät tienneet.

[27:51]

Ja katso, mikä oli heidän juoniensa loppu! Me hävitimme heidät ja heidän kansansa kaikki.

[27:52]

Tuossa ovat heidän kotinsa autioina, koska he olivat jumalattomia. Totisesti, tässä on merkki niille, joilla on ymmärrystä.

[27:53]

Ja me pelastimme ne, jotka uskoivat ja hartautta harjoittivat.

[27:54]

Muista Lootia, joka sanoi kansalleen: »Harjoitatteko riettautta, vaikka tiedätte sen synniksi?

[27:55]

Lähestyttekö himoiten miehiä naisten sijasta? Niin, te olette pimeätä väkeä.» ,

[27:56]

Ja mikä olikaan hänen kansansa vastaus: »Ajakaa Lootin perhe pois kaupungista, sillä he luulevat olevansa synnittömiä.»

[27:57]

Sitten Me pelastamme hänet perheinensä paitsi hänen vaimonsa. Tämän määräsimme jälkeenjäävien joukkoon.

[27:58]

Ja Me annoimme sataa heidän päällensä; kauhistuttava oli se sade niille, joita oli varoitettu.

[27:59]

Sano: »Kaikki ylistys kuuluu Jumalalle, ja rauha olkoon Hänen palvelijoillensa, jotka hän on valinnut. Onko Jumala parempi vai se, jota he pitävät hänen vertaisenaan?»

[27:60]

Eikö parempi ole se, joka loi taivaat ja maan ja lähetti pilvistä alas sateen, jolla Me kasvatamme ihania puutarhoja? Ei ole teidän vallassanne saada niiden puita kasvamaan. Onko muuta jumal'olentoa kuin Jumala? Ei, he vain kuvittelevat sellaisia.

[27:61]

Eikö parempi ole se, joka loi maan asuinpaikaksi ja teki siihen virtain uomat, kohotti vuoret ja erotti makean ja suolaisen veden? Onko muuta jumal'olentoa kuin Jumala? Ei, mutta useimmat eivät mitään tiedä.

[27:62]

Eikö parempi ole se, joka vastaa ahdistuksessa olevalle, kun tämä rukoilee häntä, ja joka poistaa hänen vaivansa ja tekee teistä maan perijöitä? Onko muuta jumal'olentoa kuin Jumala? Vähäistä on se, mitä mielessänne pysyy.

[27:63]

Eikö parempi ole se, joka ohjaa teitä pimeydessä sekä maalla että merellä? Kuka lähettää tuulet tuomaan ilosanomaa Hänen saapuvasta armostaan? Onko muuta jumal'olentoa kuin Jumala? Jumala on korkealla sen yläpuolella, mitä he Hänen vertaisenaan pitävät.

[27:64]

Eikö parempi ole se, joka loi elävät olennot ja sitten palauttaa kaiken entiselleen? Kuka antaa teille ravintoa sekä taivaasta että maasta? Onko muuta jumal'olentoa kuin Jumala? Sano: »Tuokaa esiin todisteenne, jos olette vilpittömiä.»

[27:65]

Sano edelleen: »Ei kukaan taivaassa tai maan päällä, paitsi Jumala, tiedä näkymättömiä. Eivätkä he tiedä ylösnousemuksensa hetkeä.

[27:66]

Ei, heillä ei ole niukkaakaan tietoa tulevasta elämästä. Joko he sitä epäilevät tai ovat kokonaan pimitettyjä.

[27:67]

Uskottomat sanovat: »Kun me ja esi-isämme muutumme tomuksi, herätetäänkö meidät todellakin senjälkeen uudelleen eloon?

[27:68]

Näin meille on ennenkin luvattu, sekä myös esi-isillemme, mutta nämä ovat vain muinaistaruja.»

[27:69]

Sano: »Kiertäkää maata ja katsokaa, millaisen lopun syntiset saivat!»

[27:70]

älä ole murheessa heidän tähtensä äläkä ahdistuksessa heidän juoniensa vuoksi.

[27:71]

He sanovat myös: »Milloin tämä uhkaus täytetään, jos kerran puhut totta?»

[27:72]

Vastaa: »Voi sattua, että jokin niistä asioista, joiden tuloa koetatte jouduttaa, seuraa teitä jo kannoillanne.»

[27:73]

Totisesti, Herrasi on armon Herra ihmisille, mutta monetkaan heistä eivät ole kiitollisia.

[27:74]

Totisesti, Herrasi tietää, mitä heidän sydämensä kätkevät ja mitä ilmaisevat.

[27:75]

Taivaassa ja maassa ei ole mitään niin salattua, ettei se löytyisi selkeästä Kirjasta.

[27:76]

Totisesti, tämä Koraani ilmoittaa israelilaisille suurimman osan siitä, mistä he ovat eri mieltä.

[27:77]

Totisesti, se on myös johdatuksena ja armona uskovaisille.

[27:78]

Tuomiollaan Jumala totisesti jakaa heille oikeutta; onhan Hän kaikkivaltias, kaikkitietävä.

[27:79]

Luota siis Jumalaan; silloin olet varman totuuden perustalla.

[27:80]

Totisesti, sinä et voi saada kuolleita kuulemaan, etkä kuuroja äänesi kantamiin, jos he ovat menossa poispäin.

[27:81]

Et voi liioin taluttaa sokeita pois heidän harhastaan. Vain ne saat kuulemaan, jotka uskovat merkkeihimme ja ovat tottelevaisia.

[27:82]

Ja kun uhkauksemme käy heille toteen, Me annamme maasta kasvaa ituja, jotka tautina heihin tarttuvat, koska he eivät ottaneet uskoakseen merkkejämme.

[27:83]

Ja sinä päivänä Me kokoamme yhteen jokaisesta kansasta joukon niitä, jotka kielsivät merkkimme, ja järjestämme heidät riveihin.

[27:84]

Kun he saapuvat Herransa eteen, Hän on lausuva: »Hylkäsittekö Minun tunnusmerkkini, vaikkei niihin ymmärryksenne riittänyt, vai mitä te teitte?»

[27:85]

Ja tuomiomme luetaan heille, koska he ovat syntiä tehneet, eivätkä he saata lausua sanaakaan.

[27:86]

Eivätkö he huomanneet, että olimme säätänyt heille yön lepoa varten ja päivän valaisemaan? Totisesti, nämä ovat merkkejä niille, jotka uskovat.

[27:87]

Ja sinä päivänä puhalletaan pasuunoihin, jolloin kaikki taivaassa ja maan päällä olevat, paitsi ne, joilla on Jumalan mielisuosio, joutuvat kauhun valtaan ja nöyrinä astuvat Hänen eteensä.

[27:88]

Sinä näet myös vuoret ja luulet niiden olevan lujasti paikoillaan, mutta ne häipyvät pois kuin vaeltavat pilvet; niin on ne Jumala asettanut, Hän, joka kaikelle on antanut täydellisen muodon. Totisesti, Hän tietää, mitä te teette.

[27:89]

Joka tuo esiin hyvää, on saava itselleen sitäkin parempaa, ja sellaiset ovat turvassa tuon päivän kauhuilta.

[27:90]

Mutta ken tekee pahaa, heitetään kasvoillensa tuleen. Olisiko teidän palkkanne muu kuin tekojenne mukainen?

[27:91]

Sano: »Totta on, että minua on käsketty palvelemaan tämän kaupungin Herraa, jolle se on pyhitetty ,ja jolle kaikki kuuluu; minut on myös määrätty olemaan muslimi,

[27:92]

sekä julistamaan Koraania. Ken on siis saanut johdatuksen, hän on saanut sen oman sielunsa parhaaksi. Mutta eksyneille sano: »Olen vain yksi varoittajista.»

[27:93]

Sano edelleen: »Kaikki ylistys kuuluu Jumalalle. Olette pian näkevät Hänen merkkinsä ja tulette ne silloin tuntemaan.» Herrasi ei ole välinpitämätön siitä, mitä teette.