[69:9]

Farao ja ne, jotka elivät ennen häntä, sekä hävitetyt kaupungit tekivät myös syntiä

[69:10]

ollen tottelemattomia Herransa sananjulistajalle; siksi Hän kuritti heitä väkevin ottein.

[69:11]

Kun vesi tulvi, Me totisesti annoimme laivan kantaa teitä,

[69:12]

teille ojennukseksi ja jotta kuunteleva korva vaarin ottaisi ja muistaisi sen.

[69:13]

Kun, puhalletaan yhden ainoan kerran pasuunaan

[69:14]

ja maa sekä vuoret kohoavat ja sitten yht'äkkiä vaipuvat murskattuina alas,

[69:15]

sinä päivänä on suuri tuho tapahtuva,

[69:16]

taivas repeää; sinä päivänä se syöksyy alas.

[69:17]

Enkeleitä on oleva ylt'ympäri, ja kahdeksan heistä kantaa yläpuolellaan Herrasi valtaistuinta.

[69:18]

Sinä päivänä teidät tuodaan oikeuden eteen, ja yksikään salaisuutenne ei voi jäädä kätköön.

[69:19]

Se, jolle kirja on annettu hänen oikeaan käteensä, sanoo: »Tulkaa ja lukekaa kirjani!

[69:20]

Totisesti uskon, että koittaa tilinteon päivä.»

[69:21]

Ja hän on saava mieluisan elämän,

[69:22]

ihanassa puutarhassa,

[69:23]

jossa hedelmät ovat käden ulottuvilla.

[69:24]

»Syökää ja juokaa mielenne mukaan palkaksi siitä, mitä olette tehneet menneinä päivinä!»

[69:25]

Ja hän, jolle kirja on annettu vasempaan käteen, sanoo: »Oi, jospa en olisi kirjaani milloinkaan saanut,

[69:26]

ja jospa en olisi koskaan joutunut kokemaan, mitä tilinteko on!

[69:27]

Oi, jospa kuolema olisi ollut kaiken loppu!

[69:28]

Rikkauteni ei minua lainkaan hyödytä,

[69:29]

valtani on minulta häipynyt.»

[69:30]

»Ottakaa hänet, sitokaa hänet

[69:31]

ja heittäkää sitten helvettiin!

[69:32]

Kytkekää hänet kahleisiin, joiden pituus on seitsemänkymmentä kyynärää!

[69:33]

Totisesti, hän ei uskonut Jumalaan, suureen,

[69:34]

eikä kehoittanut ravitsemaan köyhiä;