[43:11]

Hän, joka lähettää pilvistä vettä määrän mukaan, niin että Me sillä herätämme kuolleen maan eloon - näin teidätkin herätetään -

[43:12]

ja Hän, joka loi kaikki parittain ja hankki teille laivat ja kotieläimet matkataksenne niiden avulla,

[43:13]

voidaksenne turvallisesti istua niiden selässä ja sitten muistaa Herranne armoa, kun niillä kuljette, ja sanoa: »Kunnia olkoon Hänelle, joka saattoi tämän alamaisuuteemme; me emme siihen kyenneet,

[43:14]

Mutta Herramme luokse on meidän totisesti palattava.»

[43:15]

Ja he määräävät Hänelle vain osan Hänen palvelijoistaan; totisesti, ihminen on selvästi kiittämätön.

[43:16]

Onko Hän ottanut luomistaan olennoista tyttäret itselleen ja mieluummin antanut teille pojat?

[43:17]

Ja kun joku heistä saa tiedon sellaisen lapsen syntymästä, minkä katsotaan armolliselle Jumalalle kuuluvan, tummuvat hänen kasvonsa vihasta.

[43:18]

Jumalalleko sellainen lapsi, joka kasvaa koreudessa eikä kiistan tullen saa selvää sanaa suustaan?

[43:19]

He tekevät myös enkeleistä, niistä, jotka ovat laupiaan Jumalan palvelijoita, naisolentoja. Olivatko he edes silminnäkijöinä, kun loimme nämä enkelit? Heidän todistuksensa kirjoitetaan muistiin, ja heitä tullaan kuulustamaan.

[43:20]

He sanovat myös: »Jos laupias Jumala olisi tahtonut, me emme olisi milloinkaan palvelleet niitä.» Heillä ei ole tästä mitään tietoa; he vain valehtelevat,

[43:21]

vai olemmeko Me antanut heille mitään Kirjoitusta sitä ennen, niin että he voivat pitää siitä kiinni?

[43:22]

Ei, he sanovat: »Olemme nähneet isiemme kulkevan määrättyä suuntaa, ja totisesti me olemme seuranneet heidän jälkiään.»