[18:54]

Ja totisesti, tässä Koraanissa Me olemme ihmissuvulle erilaisin vertauksin selittänyt kaiken, mutta ihminen on luotujen joukossa suurin kiistelijä.

[18:55]

Mikään ei estä ihmisiä uskomasta, saatuaan johdatuksen, eikä anomasta anteeksiantoa Herraltansa ennen kuin muinaisten kansojen kohtalo toistuu heillekin ja tuskantuomio lankeaa heille heidän silmiensä edessä.

[18:56]

Emme Me lähettiläitä muuta varten lähettänyt kuin ilosanomain tuojiksi ja varoittajiksi, mutta epäuskoon antautuneet kiistelevät valheellisin puhein väärentääkseen siten totuuden. Ja he pitävät Minun merkkejäni ja heidän varoittamistaan leikkinä.

[18:57]

Kuka on väärämielisempi kuin se, joka kääntyy pois, kun häntä muistutetaan Herransa merkeistä, ja unohtaa, mitä hänen kaksi kättänsä ovat tehneet? Totisesti, Me olemme pannut verhot heidän sydäntensä ylle, jotta he eivät sitä ymmärtäisi, ja olemme sulkenut heidän korvansa. Ja jos sinä kutsut heitä oikealle tielle, he eivät konsanaan anna itseänsä opastaa.

[18:58]

Herrasi on kaikkein anteeksiantavaisin, laupeuden haltija. Jos Hän olisi käynyt heihin käsiksi heidän tekojensa mukaan, Hän olisi jouduttanut heidän tuomiotaan. Mutta heille on määrätty hetkensä, jota he eivät kykene välttämään.

[18:59]

Ja kun Me hävitimme ne kaupungit, joiden asukkaat olivat tehneet syntiä, se tapahtui siksi, että olimme määrännyt niiden hävityksen hetken.

[18:60]

Ja Mooses lausui nuorelle palvelijalleen: »En pysähdy ennen kuin saavutan kahden meren yhtymiskohdan, vaikka saisin kulkea vuosikausia

[18:61]

Mutta kun he saavuttivat yhtymiskohdan, he unohtivat kalansa, niin että se löysi tiensä mereen aukon kautta.