[14:25]

Herransa käskystä se tuottaa hedelmiä jokaisena vuodenaikana. Ja Jumala esittää edelleen vertauksia ihmisille, että he painaisivat ne mieleensä.

[14:26]

Ja pahuuden sana on verrattavissa kelvottomaan puuhun, joka on kiskaistu irti maasta eikä voi seisoa pystyssä.

[14:27]

Jumala vahvistaa uskovaisia vakevällä sanalla sekä tämän maailman elämässä että tulevassa. Ja Jumala antaa väärämielisten joutua kadotukseen, sillä Jumala tekee tahtonsa mukaan.

[14:28]

Etkö ole tarkannut niitä, jotka ovat palkinneet kiittämättömyydellä Jumalan siunauksen ja johtaneet kansansa turmioon.

[14:29]

He joutuvat helvettiin, ja se on tukala asuinpaikka.

[14:30]

Ja he ovat asettaneet Jumalalle vertaisia johtaakseen ihmisiä harhaan Hänen tieltään. Sano: »Nauttikaa aikanne; totisesti te olette menossa suoraan tuleen.»

[14:31]

Sano uskovaisille palvelijoilleni, että he edelleen suorittavat rukouksensa ja antavat sekä salassa että julkisesti almuja siitä, mitä Me olemme heille suonut, ennenkuin saapuu päivä, jolloin ei enää ole vaihtokauppaa tai salaista suosimista.

[14:32]

Jumala on luonut taivaat ja maan ja Hän lähettää taivaasta sateen maan päälle ja siten kasvattaa hedelmiä teidän ravinnoksenne. Hän alistaa valtaanne laivan, niin että se Hänen käskystään purjehtii merellä, ja myös virrat Hän on tehnyt teille alamaisiksi.

[14:33]

Auringon ja kuun Hän on pannut teitä palvelemaan, ja ne liikkuvat määrättyjä lakeja noudattaen. Ja teidän hyväksenne Hän on säätänyt yön ja päivän.