[4:135]

Te uskovaiset, pysykää horjumatta totuudessa, todistajina Jumalan edessä silloinkin, kun se on haitaksi teille itsellenne tai vanhemmillenne tai lähimmille omaisillenne. Olkoonpa (asia) rikkaan tai köyhän, Jumala on kumpaakin lähinnä. Älkää noudattako intohimojanne, niin että luisutte pois totuudesta, sillä jos kierrätte totuutta tai jätätte jotakin todistamatta, niin Jumala totisesti tietää teidän tekonne.

[4:136]

Te, jotka uskotte, uskokaa Jumalaan ja Hänen profeettaansa, siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän on hänelle ylhäältä antanut, ja siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän ennen lähetti, sillä se, joka kieltää Jumalan ja Hänen enkelinsä, Hänen antamansa Pyhät kirjoitukset ja Hänen profeettansa sekä Viimeisen päivän, on pitkälle eksynyt harhaan.

[4:137]

Mitä taas tulee niihin, jotka ensin uskoivat ja sitten luopuivat, ja taas kääntyivät, mutta sitten tulivat uskottomiksi ja lopulta paisuivat jumalattomuudessaan, ei Jumala totisesti anna heille anteeksi eikä ohjaa heitä oikealle tielle.

[4:138]

Vie kaksimielisille sanoma, että heitä odottaa tuskallinen rangaistus.

[4:139]

Ne, jotka ottavat uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta, etsivätkö he heiltä kunniaa? Kaikki kunniahan on Jumalan hallussa.

[4:140]

Hän on ilmoittanut teille (tässä) Pyhässä kirjassa: »Kun kuulette Jumalan tunnusmerkkejä kiellettävän ja pilkattavan, älkää istuko heidän kanssaan, ennenkuin he ehkä siirtyvät puhumaan jostakin toisesta aiheesta Sillä muuten olisitte heidän kaltaisiaan. Jumala on totisesti kokoava ulkokultaiset ja uskottomat yhteen Helvettiin.